maanantai 30. marraskuuta 2009

MEG CABOT: Sydämeni lunnaat

Eräs ystäväni on lukenut suunnilleen kaikki Prinsessapäiväkirjat, minä en yhtäkään. Nyt kun Cabotilta ilmestyi tämä kirja, ajattelin lukea sen, kun se sattui silmiin kirjaston uutuushyllyssä.

Kirja on liitetty Prinsessapäiväkirjoihin siten, että se on ikään kuin "Prinsessa Mian esikoisromaani". Tämä liitos on mielestäni kyllä tosi kehno, koska kirjalla ei ole juurikaan tekemistä kirjailijan edellisten kirjojen kanssa. Miksei kirja voisi olla ihan rehellisesti liittymättä mitenkään Prinsessapäiväkirjoihin?

No oli miten oli, kirja kertoo ritariajasta. Päähenkilönä on Finnula, hieman epäkorrekti neitonen, joka liikuskelee housuissa ja harrastaa jousiammuntaa. Pienten sekoilujen jälkeen hän sieppaa erään ritarin (saadakseen lunnaita hyvään tarkoitukseen). Viihdekirjallisuutta tuntevat osaavat ennustaa kirjan tapahtumat hyvin tehokkaasti.

Kirja on siis suunnattu nuorille, mutta itse sijoittaisin tämän kyllä aikuisten viihdehyllyyn! Tämä on mielestäni ihan samaa kategoriaa Jude Deveraux'n kanssa. Luin kyllä kirjan läpi, mutta mitään kovin ihmeellistä se ei kuitenkaan tarjonnut. Ihan viihdyttävä ja huvittava kirja kyllä.

http://media.wsoy.fi/media?path=jpg/951-0-35459-7.jpg

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin kirjasta ihan mielettömästi.
    Ja kyllä se liittyy aika ratkaisevasti tuohon Prinsessapäiväkirjat-sarjaan. Prinsessapäiväkirjojen viimeisessä osassa Mia on kirjoittanut tuon kirjan lopputyökseen ja pyrkii julkaisemaan sitä ilman, että se julkaistaisiin vain sen takia, että hän on prinsessa.

    VastaaPoista
  2. Aa, kiinnostavaa tietää. Prinsessapäiväkirjat eivät minua niin teemoiltaan kiinnosta, mutta hyvä tietää tuollaisesta liittymäkohdasta!

    VastaaPoista
  3. Luin k.o. kirjan juuri eilen ja mielestäni se oli parhaimpia kirjoja mitä olen lukenut ... ottaen huomioon että olen 13 vuotias :))

    VastaaPoista
  4. Minusta kirja oli ihana ja yksi lempikirjoistani :) Olen samaa mieltä tosin, kirja muistutti enemmän aikuisten kirjoja. Mutta ehkä se saa nuortenhyllyssä paremmin lukijoita, Prinsessapäiväkirjojen ansiosta. Ja tosiaan, kuten rrousku jo mainitsi, Prinsessapäiväkirjoissa Mia Thermopolis kirjoittaa omaa kirjaansa 'Sydämeni lunnaat', joten tästä johtuen se on liitetty Prinsessapäiväkirjoihin. :)

    VastaaPoista